Tuoteryhmät > Rahastot

Sijoitusrahasto on osakkeista tai muista arvopapereista koostuva rahasto, jonka omistavat siihen sijoittaneet sijoittajat osuuksiensa suhteessa.

Rahastot voidaan jakaa seuraaviin tyyppeihin:

osakerahasto
korkorahasto
yhdistelmärahasto
varainhoitorahasto
hedgerahasto

Osakerahastot

Osakerahasto sijoittaa nimensä mukaisesti osakkeisiin. Osakerahastoja suositellaan usein pitkäjännitteiseen säästämiseen tai sijoittamiseen. Korkein riski on kehittyville markkinoille sijoittavassa rahastossa. Yksittäiset osakerahastot ovat usein erikoistuneet tietyille maantieteellisille alueille tai toimialoille. Osakerahastojen tuotto-odotus on pitkällä aikavälillä korkein, mutta ne sisältävät eniten riskiä. Rahasto on sisältää kuitenkin pienemmän sijoitusriskin kuin yksittäisen yhtiön osake, sillä rahastossa yhden osakkeen huono kehitys ei pilaa koko salkun tuottoa.


Korkorahastot

Korkorahastot tuottavat suhteellisen vakaasti. Lyhyen koron rahastot eli rahamarkkinarahastot ovat riskiltään lähellä pankkitalletuksia. Kehitys on vakaata, mutta pienellä riskillä ei saa hyvää tuottoa. Korkorahastojen sijoituskohteina on joukkolainoja, jotka voivat olla kuntien, valtioiden tai yritysten liikkeeseen laskemia. Lyhyitä korkosijoituksia käytetäänkin usein rahan "pysäköintipaikkana" odottamassa hankintoja tai parempaa sijoitushetkeä osakemarkkinoille. Keskipitkän koron rahasto sijoittaa sekä lyhyt- että pitkäaikaisiin korkoinstrumentteihin sen mukaan, millaiset korkomarkkinoiden tuotto-odotukset ovat. Pitkän koron rahastot sijoittavat pääasiassa pitkäaikaisiin, esimerkiksi valtion, julkisyhteisöjen tai yritysten liikkeeseen laskemiin joukkovelkakirjalainoihin, joiden laina- eli juoksuaika on yli vuosi.


Yhdistelmärahastot

Yhdistelmärahasto sijoittaa sekä osake- että korkomarkkinoille. Yhdistelmärahaston riski on korkorahastoja korkeampi, mutta osakerahastoa alempi. Myös tuotto on pitkällä aikavälillä tyypillisesti osakemarkkinoita pienempi mutta korkomarkkinoita suurempi.


Varainhoitorahastot

Varainhoitorahastot sopivat erityisen hyvin ihmisille, jotka eivät itse ole aktiivisia sijoittajia, eivät seuraa markkinoita tai haluavat antaa sijoituksensa ammattimaisen varainhoitajan hoidettavaksi. Varainhoitorahasto on kollektiivinen, rahastomuotoinen varainhoitosalkku johon voi yleensä säästää säännöllisesti tai tehdä kertasijoituksen. Varainhoitorahastot sijoittavat yleensä toisten sijoitusrahastojen osuuksiin. Hyvä varainhoitorahasto poimii maailmalta parhaimmat rahastot ja muuttaa aktiivisesti painotusta osakkeiden ja korkojen välillä markkinatilanteesta riippuen. Huono varainhoitorahasto sijoittaa tyypillisesti saman rahastoyhtiön muihin rahastoihin eikä reagoi markkinoiden muutoksiin, jolloin varainhoidosta maksaminen on turhaa. Sijoittajan onkin hyvä varmistaa, että alarahastot (eli sijoituskohteena olevat rahastot) eivät ole pelkästään saman rahastoyhtiön tarjoamia.


Hedgerahastot

Hedgerahastot ovat sijoitusrahastojen tyyppi, joka pyrkii absoluuttiseen tuottoon markkinatilanteesta riippumatta. Ne pyrkivät siis tuottamaan myös laskevilla markkinoilla. Hedgerahastot voivat sijoittaa arvopapereihin tai esimerkiksi raaka-aineisiin, joten niiden välillä on suuria eroja. Hedgerahastot sopivat hyvin sijoitussalkun "mausteeksi" tasapainottamaan riskiä ja tuottoa.



Sijoitusrahastoissa on erittäin suuria eroja, vaikka ne sijoittaisivatkin samoille markkina-alueille tai toimialoille. Sijoittajat pohtivat usein rahastoihin ja niiden eroihin liittyviä kysymyksiä. Olemme poimineet niistä tähän yleisimpiä:

-Minkä rahastoyhtiön rahastoja valitsen?
-Mistä tiedän, että valitsemani rahastonhoitaja on paras tai yksi parhaimpia omalla alueellaan?
-Minkälaiset kulut rahastossani on ja onko siinä kenties piilokuluja?
-Mistä tiedän kuka rahastoani viime kädessä hoitaa?
-Maailmassa on kymmeniätuhansia rahastoja, kuinka resurssini riittävät niiden vertailemiseen?
-Tuotto on ollut hyvä, mutta onko se sitä jatkossakin?
-Kuinka suuri riski tässä rahastossa on?
-Kuinka paljon rahasto tuottaa suhteessa riskiin?
-Miten saisin mahdollisesti turvattua sijoittamani pääoman?
-Sijoitanko osake-, korko-, yhdistelmä-, varainhoito- vai hedgerahastoon?
-Minkä maantieteellisen alueen valitsen?
-Minkä toimialan valitsen?
-Hajautanko vai valitsenko jonkin kapeamman sektorin?
-Kannattaako minun käyttää varainhoitajaa?
-Minkä omaisuudenhoitoyhtiön ja varainhoitajan valitsen?

Rahastoja voi myös merkitä vero- ja kustannustehokkaasti sijoitusvakuutuksen, räätälöidyn sijoitusvakuutuksen sekä säästö- ja eläkevakuutuksen sisään. Autamme mielellämme sinua löytämään itsellesi sopivimmat rahastot.

On tärkeää valita rahastoyhtiö, joka on vakavarainen, jolla on historiallista näyttöä ja joka on ekspertti omalla kentällään. Poikkeuksia lukuun ottamatta Suomeen sijoittaessa kannattaa valita suomalainen rahastoyhtiö ja sijoittaessa kansainvälisille markkinoille kannattaa valita yhtiö, joka on erikoistunut omalle alueelleen.

Rahastovaihtoehtoja on tuhansia, ja oikean rahaston valinta riippuu aina kunkin tarpeista ja tilanteesta. Näihin kysymyksiin perehtyminen vaatii runsaasti aikaa ja asiantuntemusta.

Tästä pääset katsomaan eri rahastoyhtiöitä.